Tilauspurjehdusehdot

KOTISATAMA

Purjehdus alkaa ja päättyy Helsingin Purjelaivasatamassa, Pohjoisrannan Halkolaiturissa, ellei toisin sovita. Laivan tyhjänä siirroista muihin lähtö tai paluu satamiin veloitetaan erikseen.

KÄYTTÖAIKA

Miehistö ohjaa vieraat laivaan noin 15 minuuttia ennen purjehduksen alkua. Tilaisuuden "järjestelytoimikunta" voi tulla laivalle puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua tuomaan esim. juomia, rekvisiittaa jne. Pidemmästä järjestelyajasta sovitaan erikseen ja siitä laskutetaan purjehdushinnaston mukaan. Purjehduksen päätyttyä, alukselta poistumiseen ja omien tavaroiden pois viemiseen laivalta on varattu puoli tuntia. Mahdollisesta lisäajasta sovitaan erikseen ja siitä laskutetaan purjehdushinnaston mukaan. Mahdollisista ylimääräisistä purjehdustunneista purjehduksen aikana sovitaan laivan kapteenin kanssa ja niistä laskutetaan lisätuntiveloitus. Tavaroiden toimittamisesta ja säilyttämisestä aluksella sovitaan erikseen.


TILAUSVAHVISTUS

Varaus vahvistetaan molemmin puolin kirjallisesti. Tilausvahvistuksen yhteydessä sovitaan laiva, jota tapahtumassa käytetään. Purjelaivakonttorilla on oikeus vaihtaa laivaa, mikäli sen käytölle kyseiseen tapahtumaan ilmaantuu esteitä. Tilausvahvistuksen yhteydessä asiakas toimittaa täydelliset laskutustiedot. Vahvistaessaan tilauksen asiakas sitoutuu noudattamaan purjehdusehtojamme.

Maksuehtomme on 10 pv netto.

Yritykset toimittavat tilausvahvistuksen yhteydessä:

  • verkkolaskutusosoite ja laskutuksen sähköpostiosoite. Mikäli verkkolaskutus ei ole mahdollista sähköpostiosoite riittää.
  • yrityksen virallinen nimi ja mahdollinen alayksikkö
  • y-tunnus
  • yrityksen postiosoite
  • laskulle toivottu viite
  • yhteyshenkilön nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero

Yksityishenkilöt toimittavat tilausvahvistuksen yhteydessä:

  • tilaajan koko nimi
  • postitusosoite
  • sähköpostiosoite
  • puhelinnumero

LASKUTUS

Laskutamme joko verkkolaskuna tai lähetämme laskun sähköpostiliitteenä. Mikäli haluatte laskun jossain muussa muodossa, veloitamme siitä laskutuslisän 10 € + alv 24 %. Pienlaskutuslisä alle 100 € tilauksille on 10 € + alv 24 %.

VARAUSMAKSU

Varausmaksu on 25 % sovitusta alusvuokrasta ja se laskutetaan erillisellä laskulla tilausvahvistuksen yhteydessä. Maksettu varausmaksu hyvitetään alusvuokrasta loppulaskussa. Varaus astuu voimaan maksuaikana suoritetulla varausmaksulla. Varausmaksua ei palauteta, jos purjehdus perutaan asiakkaan toimesta.

LOPPULASKU

Loput 75 % alusvuokrasta sekä tarjoilut tulee olla maksettuna ennen purjehdusta. Mikäli varaus tehdään myöhemmin kuin 30 päivää ennen purjehdusta, on koko laivavuokra sekä tarjoilut maksettava kerralla. 

 

PERUUTUSEHDOT

Varausmaksun lisäksi laskutamme asiakkaan toimesta peruutetusta purjehduksesta peruutusmaksun seuraavasti:

  • peruutus alle 3 viikkoa ennen purjehdusta: laskutamme varausmaksun lisäksi 25 % sovitusta alusvuokrasta
  • peruutus alle 2 viikkoa ennen purjehdusta: laskutamme varausmaksun lisäksi 50 % sovitusta alusvuokrasta
  • peruutus alle 1 viikkoa ennen purjehdusta: laskutamme varausmaksun lisäksi 75 % sovitusta alusvuokrasta


FORCE MAJEURE

Vaarallinen tai vaaralliseksi ennustettusäätila tai olosuhteet, alusvaurio, ulkopuoliset tekijät kuten lakot, sodat, poikkeustilat tai muut Purjelaivakonttorista riippumattomat, tavallisuudesta poikkeavat olosuhteet oikeuttavat Purjelaivakonttorin peruuttamaan purjehduksen. Olemassa olevat varaukset voidaan joko siirtää uuteen ajankohtaan tai hyvittää asiakkaan niin halutessa. Purjelaivakonttori ei korvaa siitä riippumattomista syistä purjehduksen ohjelmaan, reittiin, määräsatamiin tai aikatauluun tulevista muutoksista tai peruutuksista, kuten majoituksesta, jatkoyhteyden muutoksesta tai peruuntumisesta tai vastaavasta matkustajalle aiheutuneita kuluja tai vahinkoja. Mikäli Purjelaivakonttori joutuu perumaan vahvistetun purjehduksen vedoten siitä riippumattomiin syihin, vastaavat sopijaosapuolet itse mahdollisista omista, peruuntumisesta aiheutuvista kuluistaan.

Purjelaivakonttorilla on matkustaja-aluksilta vaadittava, Ateenan yleiskokouksen mukainen ankaran vastuun kattava laaja matkustajaturvavakuutus.


TARJOILUT JA HENKILÖMÄÄRÄ

Tiedot tarjoiltavista ruoista ja mahdollisista allergioista sekä osallistujamäärä ilmoitetaan Purjelaivakonttorille viimeistään 2 viikkoa ennen purjehdusta. Tarjoilut laskutetaan ilmoitetun osallistujamäärän mukaan loppulaskussa. Mikäli asiakas järjestää tarjoilut itse, veloitamme laivakeittiön ja astioiden käytöstä sekä tiskauksesta erikseen loppulaskun yhteydessä.

SAUNOMINEN

Laivan puulämmitteisen saunan pyyhkeineen voi varata osaksi purjehdusohjelmaa, tästä veloitetaan hinnaston mukaisesti.

MUU OHJELMA

Asiakas voi halutessaan järjestää alukselle taiteilijoita tai esiintyjiä, jotka laskuttavat itse oman osuutensa.

AV-LAITTEET

Aluksella on AV-valmius, mutta mahdollisten lisävälineiden hankinnasta purjehdukselle velotamme erikseen.

 

Oikeus muutoksiin pidätetään. Rajoitamme vastuumme merilain mukaisesti.